sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kevään valmistelua

Kun aamulla oli enää 10 astetta pakkasta, tuntui, että kevät voi tulla. Ja jopa nopeasti. Ja niin alkoi valmistautuminen siihen.  Siirsin kukkapöydän varastosta eteiseen odottamaan pelargonioita tai tomaatteja tai molempia. Niitä ei vielä ole, mutta kastelukannut ovat jo valmiusasemissa. Ja kukkateline sopi juuri siihen paikkaan, johon sen olin suunnitellut.



Pikkuisen kaapin ostin joskus antiikkiliikkeen halpislaatikosta. Se oli maalattu punertavan ruskealla maalilla. Mutta kun tarkemmin sitä tutki, maalin läpi näkyivät alla olevien kukkakuvioiden muodot. En saanut niitä ehjinä esiin, mutta yritin entisöidä kukat. Hyllyn koukkuihin voi ripustaa puutarhavälineitä. Kun niitä varastoista alkaa löytyä. Takana olevan, levytyksen alta paljastuneen mökin ulkoseinän hirret jätän näkyviin. Ilmojen lämmettyä ne on vaan pestävä ja sieinästä on nypinttävä pois joukko nauloja.


Ruukkujakin on jo valmiina odottamassa.


Siemenpusseja on alkanut kertyä.. Sen enempää suunnittelematta. Sattumalta poikkesin kaupungissa kirpputorille, kun sellainen matkan varrelta löytyi. Ja mukaani lähti sikarilaatikko, joka on juuri sopivan kokoinen siemenpussien säylyttämiseen. Ei enää käsintehtyjä nigaragualaisia sikaareja, vaan ketoneilikkaa, puistolemmikkiä, ruiskukkaa, harjaneilikkaa ja pensaskrassia.



Ensimmäiset puistolemmikit on nyt kylvety, sillä haluan niitä kukkimaan pihalle jo ensi kesänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti