torstai 19. lokakuuta 2017

Oikea naulakko löytyi vihdoinkin

löysin vanhan emalinaulakon jota olen kauan etsinyt Olen jahdannut pitkään vanhaa emalinaulakkoa, jonkalaisen kuvia olen nähnyt. Ja olen ostellut erilaisia korvikkeita kun en ole oikeaa löytänyt.


Nyt sitten yhdestä facebook-ryhmästä tärppäsi. Naulakosta käytiin huutokauppaa ja hinta kohosi. Postimaksujen kanssa vielä suuremmaksi.


Mutta nyt se on minun. Toki voin kysyä itseltäni onko syytä hankkia enää lisää tavaroita kun vanha mökki on niitä täynnä ja lisäksi uuden mökin omistajat jättivät kaiken romun ja roinan riesakseni. Sitä on monen vuosikymmenen ajalta. Toki joukossa on myös aarteita, mutta ainakin yksi vaihtolavallinen tavaraa ja purkujätettä tulee poisvietäväksi.


En enne ole nähnyt naulakkoa suomalaisin tekstein, vain ruotsiksi ja englanniksi. Hienoa on ollut, kun astioille ja ruokailuvälineille on ollut omat pyyhkeet.


Puhdistin naulakon varovasti. Tämän paikka uudella mökillä ei vielä ole selvillä. Kuvat ovat kotoa. Kyllä se mökillä paikkansa löytää.

5 kommenttia:

  1. Sorry, tuo on uusvanha sisustustuote. Eli uusi. Tehty vanhannäköiseksi. Kivannäköinen silti, ei siinä mitään.

    VastaaPoista
  2. Todella kivan ja söpön näköinen naulakko kyllä! Meillä on vähän sama ongelma, että perittiin meidän suvun mökki, joka on aivan täynnä tavaraa. Me vuokrataan myös vaihtolava ja yritetään päästä ylimääräisestä tavarasta eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidän naulakosta ja löysin vielä toisen, valkoisella pohjalla. Samanlainen naulakko oli jossain suomalaisessa sarjassa, olisiko ollut Täällä Pohjantähden alla. Paljon on tavaraa lähtenyt jäteasemalle. Tänä kesänä olen tyhjentänyt aittoja. On hieno tunne, kun roju vähenee ja saa paikoista oman maun mukaisia. Onnea ja jaksamista siivoukseen.

      Poista
  3. Idyllisen näköinen naulakkolöytö, jolla on sekä käyttöarvoa että esteettistä arvoa. Eikö mökin romuista löytynyt mitään yhtä hienoa kuin tuo, vai heitittekö kaiken vaihtolavalle ja sitä kautta kaatopaikalle ja materiaalin kierrätykseen? Hyvä toisaalta, että on vaihtolavakuljetuksia, ja osa kuljetusfirmoista hoitaa lajittelunkin.
    https://www.tammelankoneasema.fi/kuljetuspalvelut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin aarteita löytyi, kuten design-maljakoita, mutta enimmäkseen rojua kuten useita putkitelevisioita ja hiirten syömiä ja kakkimia huonekaluja. Kuljetusyrityksen ainakin piti viedä rojut asianmukaiseen paikkaan.

      Poista