torstai 16. helmikuuta 2017

Uusi kulkuväline

Uusi kulkuväline Aloimme taas tehdä kauppoja mökkipaikkakunnalla asuvan, yli 80-vuotiaan tuttavan kanssa. Häneltä ostin emännänkaapinkin. Tämä ostos oli huomattavasti edullisempi, maksoi nolla euroa. Ehkä siksi niin edullinen, koska kyseessä on hänen anoppinsa potkukelkka. Ikää kelkalla taitaa olla aika lailla, lähemmäs sata vuotta.


Hyvin se kulki, kun sitä hänen luotaan kuljetin. Maantien hiekkaisella reunuksella oli hiukan ongelmia, mutta jäisellä kylätiellä vauhti oli jo hurjaa. Katsastuksessa kelkka ei olisi mennyt läpi, sen verran ohjauksessa oli epävakautta.


Kaupan myötä sain ohjeet, mitä kelkalle pitäisi tehdä. Minulle riitti, kun pesin sen lumella ja mäntysuovalla. Sitten haettiin kuitenkin kierretankoa ja muttereita ja niillä ja erikeeperillä ohjaus saatiin vakaammaksi. Jalasten päihin en laita tennispalloja, vaan yritän saada ne vaarattomiksi viinipullon korkeilla jos vaan niihin saa porauttua reiät.



Kyseessä on merkkituote. Kenen merkki on, siitä vaan ei enää saa selvää.


Kelkka käy huvin lisäksi myös hyötykäyttöön. Illansuussa kuljetin sillä saunapuut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti