sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kesäkukat

Talvella säilytän pelargonioita joko kamarissa tai varaston päätyyn tehdyssä uudessa huussissa, jossa olen pitänyt jatkuvasti muutaman asteen peruslämpöä. Tammikuussa matkalla mökille pakkanen kiristyi pohjoista kohti mennessä ja lopulta sitä oli 28 astetta. Sitten tuli sähköjakeluyhtiöltä tekstiviestillä ilmoitus, että mökilläni on sähköt poikki.

Mitään ei ollut tehtävissä. Osa pelargonioista, muratit ja marketta, jota kokeeksi oli yrittänyt talvettaa, jäätyivät. Kamarissa olleet säästyivät. Toukokuun alussa ne ja yksi pistokas vielä odottavat ilmojen pysyvää lämpenemistä.




Kukkapöytä tai -jalka on käytettynä ostettu ikealainen. Saa kelvata ainakin toistaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti